SAIRAUDEN MERKIT

JA OIREET

“Olin 13- vuotias kun tunsin ensimmäisen kerran, että jotain on vialla. Pelasin silloin vielä jääkiekkoa. Tiesin osaavani pelata paremmin kuin monet muut, sillä seurasin tilannetta. Tiesin osaavani luistella, mutta he halusivat jonkun, joka pystyi kaatuessaan nousemaan nopeasti ylös, enkä pystynyt siihen. Silloin ajattelin, että ehkä jotakin on vialla.”

- Samuel

Kuvissa/videoissa esiintyvät henkilöt ovat oikeita potilaita, ja heidän tarinoidensa käyttämiseen on saatu potilaiden ja heidän perheidensä suostumus. Valokuvat on tarkoitettu vain havainnollistamistarkoituksiin.

SMA:N OIREIDEN JA MERKKIEN TUNNISTAMINEN AIKUISILLA

SMA:n eli spinaalisen lihasatrofian lievemmät muodot voivat ilmaantua ja ne voidaan diagnosoida aikuisiällä.1,2 Lapsuusajan SMA:an verrattuna aikuisten oireet voivat olla lievempiä, mutta taudinkuva on silti progressiivinen. SMA:n kulku aikuisilla voi olla salakavalampaa ja vaikeammin tunnistettavissa.3

stetoskooppi ikoni

Tästä syystä on erityisen tärkeää osata tunnistaa keskeiset sairauden merkit ja oireet. Jos olet epävarma, käänny lääkärin puoleen.

Alla olevassa kuvassa on esitetty merkkejä ja oireita, joita esiintyy tyypillisesti SMA:ta sairastavilla ihmisillä.

HEIKENTYNYT HENGITYSKYKY

LIHASJÄNTEYDEN HEIKKENEMINEN

  • esim. vaikeus nostaa kädet pään yläpuolelle.

SKOLIOOSI​

  • selkärangan vinoutuminen

HEIKKOUTTA YLÄRAAJOISSA JA JALKOJEN YLÄOSAN LIHAKSISSA

  • erityisesti lonkissa ja hartioissa

LIHASJÄNTEYDEN HEIKKENEMINEN

  • esim. vaikeus juosta tai kiivetä portaita.
Siirry kuvakohtien päälle saadakseen lisätietoja
Muokattu lähteestä Montes J, 20201

TÄMÄ ON TARKISTUSLISTA SMA-SAIRAUDEN
MERKEISTÄ JA OIREISTA:

PÄÄASIALLISET MOTORISET OIREET1,4

LUIHIN VIITTAAVAT OIREET:1,4

HENGITYSOIREET1,5

YLEISET OIREET1,5

“Sain diagnoosin ollessani 16-vuotias, melkein 17. Otin sen hyvin, sillä sain vihdoin nimen sille, mikä minua vaivasi.”

Samuel

Spinaalisen lihasatrofian hoito on kehittynyt merkittävästi.

OTA YHTEYTTÄ

saadaksesi lisätietoja siitä, miten voit olla osa SMA-yhteisöä.

Löydä yhteisöjä

Kuvissa/videoissa esiintyvät henkilöt ovat oikeita potilaita, ja heidän tarinoidensa käyttämiseen on saatu potilaiden ja heidän perheidensä suostumus. Valokuvat on tarkoitettu vain havainnollistamistarkoituksiin.

Viitteet

1. Montes J. Spinal Muscular Atrophy in Adults. [online] [cited 2023 Jun 27]. Available from: URL:
https://www.neuropt.org/docs/degenerative-diseases-sig/spinal-muscular-atrophy-in-adults.pdf?sfvrsn=8d2aae96_2.

2. Juntas Morales R, Pageot N, Taieb G, Camu W. Adult-onset spinal muscular atrophy : An update. Rev Neurol (Paris) 2017;173(5):308-19.

3. Wang CH, Finkel RS, Bertini ES, et al. Consensus statement for standard of care in spinal muscular atrophy. J Child Neurol 2007;22(8):1027-49.

4. Arnold WD, et al. Muscle Nerve. 2015;51(2):157-67.

5. Wijngaarde CA, et al. Orphanet J Rare Dis. 2020;15(1):88.